Broileri-mozzarellakastike pastalle

Ruuanlaitto ei ole oikein maistunut viime päivinä, joten kokkailuinnon virkistämiseksi halusin tänään tehdä jotain arkista ja helppoa mutta uutta (tai uudehkoa) ja tosi hyvää. Jaan heti ohjeen kanssanne, koska tämä oli herkullista. Haitaksi ei liene, että ruoka valmistuu nopeasti ja raaka-aineet ovat tuikitavallisia, jopa tylsiä.


Broileri-mozzarellakastike

500 g broilerin rintafileitä (tai suikaleita niin tämä homma käy vielä nopeammin)
1 sipuli
pari rkl öljyä
1 dl vettä
200 g valkosipulituorejuustoa
suolaa ja mustapippuria
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 pallo mozzarellajuustoa (tuoretta mozzarellaa siis)
basilikaa

Silppua sipuli ja paloittele broilerin rintafileet. Kuumenna öljy pannulla. Paista broilerin suikaleita ja sipulisilppua pannulla hämmennellen kunnes broileri on kypsää. Lisää 1 dl vettä ja tuorejuusto nokareina. Sekoita tasaiseksi ja anna kiehua hetki kasaan. Sekoita joukkoon huuhdellut ja puolitetut kirsikkatomaatit. Anna kiehua muutama minuutti. Suurusta kastike tarvittaessa (esim. Maizenan vaalealla suurusteella). Mausta ripauksella suolaa ja mustapippurilla. Revi mozzarella suikaleiksi ja silppua basilika. Lisää mozzarella ja basilika kastikkeen joukkoon. Tarjoa välittömästi hyvän pastan kanssa.

Kommentit