Luukku 23 - Maltan riisi

Päivää, olen 22 kertaa onnistunut automaattisessa päivityksessä, vaikka olen ollut kotosalla. Tänään tai siis aikaisemmin olin tössinyt jotain, eli aatonaaton päivitys ei aamulla tapahtunut. Enkä juuri tänään ollut sitä aamulla kotona tarkistamassa. Pahoittelu. Tässä se kuitenkin vihdoin tulee.

Vietämme joulua länsinaapurissa ja jouluaterian anoppilassa päättää maltan riisi. Lapsuudenkodissani tehtiin muutaman kerran samantyyppissä jälkiruokaa, tosin sitä kutsuttiin viktoriakiisseliksi ja muistelen, että se hyydytettiin liivatteella kakkuvuokaan. Siitä vanukas kumottiin vadille ja koristeltiin mantelirouheella ja jollakin punaisella kastikkeella. Kyseessä on joka tapauksessa tosi täyteläinen herkku, jossa riisipuuroa ja kermavaahtoa sekoitetaan keskenään ja maustetaan mantelilla, sitruunalla ja/tai appelsiinilla.

Tästä on muuten aika hankala saada mitään järkevää kuvaa. Just katselin kuviani ja sielä iloisesti silli näyttää jälkkäriltä ja jälkkäri voisi hyvin olla silliä. Maalaispatee näyttää taatelikakulta ja päinvastoin. Pitäisiköhän tehdä jotain hyviä päätöksiä uuden vuoden kunniaksi ja yrittää vaikka vähän kehittyä valokuvauksen kanssa?!

Keittelin kyytipojaksi kastiketta Valion Hehku -juomasta ja siitä tulikin oikein hyvää. Myös pakastemansikoista tehty kastike lienee perinteinen seuralainen maltan riisille.


Maltan riisi

n. 5 dl valmista riisipuuroa
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
2-3 rkl sokeria (tai maun mukaan)
yhden sitruunan tai appelsiinin raastettu kuori
1 appelsiini fileoituna ja paloiteltuna
0,5 dl mantelirouhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita riisipuuron joukkoon vaniljasokeri, sokeri, sitruunan tai appelsiinin raastettu kuori, appelsiinin palat sekä mantelirouhe. Kääntele kermavaahto joukkoon. Tarjoile glögikastikkeen tai hedelmien tai marjojen kanssa.

Glögikastike

6 dl vahvaa glögijuomaa, esim. Valion Hehku
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Sekoita kaikki aineet kattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes kastike sakenee ja kiehahtaa. Jäähdytä. 

Kommentit