Mamman raparperipiirakka

Raparperi on aivan mainio kasvi: se näyttää olevan ainoa, joka kivikkoisella pihallamme viihtyy. Tai no kyllä voikukkakin viihtyy, mutta raparperi on oleellisesti herkullisempaa. Viime kesänä pihaamme siirretty raparperin alku tarjosi juuri kesän kolmannen piirakan ainekset. Suosikkini raparperiherkuista on keikauskakku (palaan ohjeeseen kunhan saan jonkunlaisen julkaisukelpoisen kuvan aiheesta...), mutta kahden sellaisen jälkeen halusin jotain muuta. Niinpä uuniin päätyi variaatio mamman marjapiirakasta. Teen sitä kesäisin mökkievääksi erilaisista marjoista, mutta ihanaa herkkua se on näinkin. Oikein kylmähermoinen leipuri olisi antanut piirakan jäähtyä kunnolla, mutta tämmöinen tavallinen leipuri kävi piirakkaan käsiksi heti kun täyte oli päällisin puolin hyytynyt. Sääli etten voi juoda iltakahvia: tänään olisi ollut täydellinen ilta istuskella terassilla kaffin ja raparperipiirakan kanssa. Mutta hyvin meni piirakka ihan maidonkin kanssa.



Ohje on todella hyvä ja helppo. Voin lämpimästi suositella sitä myös vähän vähemmän leiponeille. Pohjan olen kopsannut Valiolta, se on oikein kiva ja pehmoinen. Täytteeseen lisään kermaviilin ja munan lisäksi kondensoitua maitoa. Täytteestä tule näin pikkuisen tavallista kermaviilitäytettä täyteläisempi. Tämä on sikäli näppärä piirakka, että se ei kaipaa erikseen vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jäätelöä. Lisäksi sen voi pakastaa.

Raparperipiirakka

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja (myös täysjyvävehnäjauhot käy hyvin)
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
4-5 dl raparperiä pieninä paloina (tai marjoja, minusta punaherukat ovat parhaita)
1 prk kermaviiliä
1 prk kondensoitua maitoa
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuuan (n. 24 cm) pohjalle ja reunoille. Sekoita kermaviili, kondensoitu maito, muna ja vaniljasokeri keskenään. Kaada pohjalle. Ripottele raparperin palat täytteen päälle. Paista uunin alaosassa 200 asteessa puolisen tuntia. Anna jäähtyä. Tämä piirakka on hyvää kylmänä.


Kommentit

  1. Osta Maija kofeenitonta kahvia, niin iltaisinkin voi herkutella :-) t. H-M

    VastaaPoista
  2. Tarttisi vissiin taas kokeilla. Viimeksi, joskus vuosia sitten, jäi vähän sellainen olo, että ihan kuin jotain puuttuisi;o)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti