Gazpacho

Keitot eivät ole viime päivinä paljoa kiinnostaneet, koska jopa minulla on ollut vähän kuuma. Sitten muistin gazpachon. Oi miksi en ole tehnyt tätä aikoihin? Tai no alkukesästä tietysti kiinnosti vähän toisenlaiset keitot, eikä tätä hellettä nyt mitenkään viikkotolkulla ole vielä ollut. Mutta silti. Hyvää ja raikasta ja helppoa. Ja terveellistäkin.

Gazpacho on ihan täydellinen kesäruoka: se sopii vaikka miten hienon dinnerin alkuun, buffetpöytään tai vaikka picnic-evääksi nättiin pulloon pakattuna. Tai sitten kevyeksi lounaaksi jonkun herkullisen leivän kanssa. Ei liene haitaksi, että soppa valmistuu alle vartissa ja sen voi hyvin valmistella etukäteen. 

Mutkikkaampi versio syntyy paahtamalla kasviksia tai osaa niistä ensin, mutta tuoreista ja ihanista raaka-aineista syntyy ihana keitto ilman mitään paistinpannuaskareita.



Gazpacho
(noin neljä annosta)

4-5 kypsää tomaattia
puolikas punainen paprika
1 kurkku tai 2 avomaankurkkua
2 pientä kesäsipulia varsineen
puolikas chili (tai enemmänkin, jos on tottunut chilin syöjä)
1 valkosipulin kynsi
persiljaa ja basilikaa
suolaa
mustapippuria
pari tippaa tabascoa
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl paprikajauhetta
2-3 dl tomaattimehua

Kuori kurkku, jos käytät avomaankurkkua. Paloittele tomaatit, paprika ja kurkku. Silppua sipulit ja chili. Laita kaikki aineet tehosekoittimeet ja aja soppa tasaiseksi ja sileäksi. Lisää tarvittaessa mehua, jotta saat sopivan ohutta keittoa. Tarkista makua ja lisää tarvittaessa mausteita. Anna jäähtyä kylmässä ennen tarjoilua.

Kommentit