Kesän paras jäätelö?

Tykkään tosi paljon jäätelöstä, ja no, kyllähän tykkään muistakin herkuista. Minulle ei kuitenkaan tuota mitään vaikeuksia tepastella karkki- tai keksihyllyn tai vaikka paistopisteen ohi. Jäätelöallas sen sijaan vaatii vähintään silmäyksen tai pari, joka ikinen kerta. Nykyään en sentään osta ja maista ihan kaikkia uutuusjäätelöitä... Olen tehnyt jäätelöä muutaman kerran itse, mm. sitruuna-basilikajäätelö on oikein hyvää. Ja siis ilman jäätelökonetta.

Eilen katselin jo melkoisen pilkullisia banaaneja ja mietin, että mitä niistä värkkäisin. Olen taas vaihteeksi vähän karsinut valkoista sokeria ruokavaliostani (tiedän, vaikea uskoa), joten mitkään banaanimuffinssit eivät tulleet kyseeseen. Sitten mieleeni tupsahti ohje, jonka näin joskus jossain. Google tuli avuksi ja hakusanoilla banaani maapähkinävoi jäätelö tärppäsi heti.



Aivan mahtava juttu: täyteläistä, pehmeää, herkullista ja ei-niin-epäterveellistä jäätelöä. Lapset olivat vähemmän innoissaan, koska olin höppänä ja lupasin jäätelöä jälkiruoaksi. Ei muka ollut niin jäätelöä. No ei varmaan. Emulgointiaineita nolla. Luontaisen kaltaisia aromeja nolla. Väriaineita nolla. Olisi pitänyt myydä tuote semifreddona tai jäädykkeenä. Mutta oikeasti lasten nirsoilu ei haitannut. Minä sain enemmän.

Banaani-maapähkinävoijäätelö
(2 annosta)

2 kypsää banaania
4 rkl maapähkinävoita

Kuori banaanit ja laita ne ilmatiiviissä rasiassa pakastimeen. Odota noin pari tuntia ja ota banaanit pois. Laita banaanit ja maapähkinävoi tehosekoittimeen ja sekoita, kunnen seos on pehmeää. Asettele tarjolle. Halutessasi voit koristella annoksen rouhituilla pähkinöillä.

Nimppareiden kunniaksi sain tuliaisia työmatkalta: Leilan uusi ruokakirja. Sopii kuulemma uuteen terveellisempään elämääni. Olin ihan hoomoilasena että mihin??! En muistanut ollenkaan, että olin ylipäätään höpissyt sokerista jotain. Joka tapauksessa ihan mahtava opus. Nippa nappa maltan tätä kirjoittaa, koska haluan selata kirjaa ja tehdä ostoslistaa.



Kommentit