Energy Powerbar

Syksy on jo tosi pitkällä ja bloggaustahti vain harvenee. Kärsin edelleen vähän inspiraatiopulasta, aikapulasta ja vähän myös teknisistä ongelmista. Minulle tosi mieleinen kuvankäsittelyohjelma lakkasi olemasta ja olen nyt uuden ohjelman varassa. Valitettavasti sen logiikka ei täysin ole auennut ja sitä jo ennestään kortilla olevaa aikaa kuluu yritys-erehdyshommailuun. Sitten alkaakin aika nopeasti ärsyttää.

No, kokkailu on silti yleensä ihan ok ja syödä pitää. Välillä pitää syödä välipaloja. Leila Lindholmin kirjasta The Fresh Foodie löytyi tämä helppo ja kätevä patukka, jonka voi napata vaikka käsilaukkuun tai treenikassiin mukaan pientä energiaboostia varten. 

Visuaalisesti nämä eivät ole se kaikista houkuttelevin herkku. Nappulat tulivat vuoron perään kysymään, teenkö kala- vai broileripötköjä... Tietysti kuvaa olisi voinut somistaa jotenkin toisin, koska leivinpaperi taisi lisätä kalapuikkoefektiä melkoisesti.

Energy Powerbar

14 energiapatukkaa

250 g kivetöntä taatelia
200 g cashewpähkinöitä
ripaus suolaa
1 dl sesaminsiemeniä (alkuperäisessä ohjeessa 2 dl, mutta niitä jäi tosi paljon yli)
2 rkl mustia sesaminsiemeniä (minulla ei ollut näitä)

Aja taateleita, pähkinöitä ja suolaa tehokkaalla blenderillä tai monitoimikoneen leikkuuterällä ainakin 2-3 minuuttia kunnes lopputulos on tasainen massa. Paahda sesaminsiemeniä kuivalla pannulla, kunnes siemenet saavat vähän väriä. Heiluttele pannua koko ajan.

Jaa taikina 14 yhtä suureen osaan. Muotoile paloista patukoita ja kierittele ne siemenissä. Säilytä ilmatiivissä rasiassa viileässä.

Kommentit