Munakoisovuoka

Jaaha. Blogiparka on taas ollut ihan heitteillä, mutta syöty on ja kokattu myös. Arkiruoka kiertää välillä aika pientä kehää ja välillä vielä pienempää. Sitten välillä keksin jotain uutta, innostun, kokkaan, leijun ja putoan maan pinnalle kun pienet makutuomarit torppaavat viritykseni.

Isompi pienistä makutuomareista tutki kaupassa munakoisoa (juu, olin jossain mielenhäiriössä mennyt kauppaan lasten kanssa) ja halusi maistaa sitä. Sitä on kyllä on ollut aiemminkin tarjolla, mutta ostimme silti ja kokkasimme yhdessä. Pienempi makutuomari tuumi, että maistuu vähän sieneltä ja isompi tuumi, että ei maistu ollenkaan. Aikuisille kyllä maistui.





Ohje on Kotilieden verkkosivuilta.

Munakoisovuoka

2 munakoisoa
2 tl suolaa
öljyä
karitsan jauhelihaa
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
800 g tomaattimurskaa
1 tl piparkakkumaustetta
1 rkl ruokosokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl timjamia
100 g pehmeää vuohenjuustoa
(pinnalle juustoraastetta)


Leikkaa munakoisot viipaleiksi. Ripottele leikkuulaudalle suolaa ja lado munakoisoviipaleet laudalle. Ripottele väliin suolaa ja lado toinen kerros viipaleita, ja lisää pinnalle vielä hieman suolaa. Itketä munakoisoja viitisen minuuttia, huuhdo ja kuivaa. Paista munakoisoviipaleita öljyssä pannulla.

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Ruskista sipulisilppu ja jauheliha pannussa, mausta. Valuta tomaattimurskaa hetki tiheässä siivilässä. Lisää joukkoon valutettu tomaattimurska ja vuohenjuusto.

Lado kerros munakoisoviipaleita öljyllä sipaistuun vuokaan. Kaada vuokaan puolet jauhelihaseoksesta ja lado loput munakoisot päälle. Peitä pinta jauhelihaseoksella. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta.

Kypsennä munakoisovuokaa 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Kommentit