Norjalainen omenakakku

Kiitos ja anteeksi. Kiitos, että tulit kurkkaamaan ja anteeksi, jos nyt tuotan pettymyksen. Ehkäpä odotit lukevasi jostain ihanasta kakkukakusta? Tämä "kakku" on enemmän jälkiruoka kuin kakku tai edes leivonnainen. Onneksi norjalainen omenakakku on aivan uskomattoman hyvä jälkiruoka. Se on pehmeää ja täyteläistä, ja samalla jotenkin kepeää. Täydellistä sadepäivän (tai talvipäivän tai muun päivän) herkkua.

Ohje on peräisin mummoni ruokaohjekokoelmasta, joka tällä hetkellä löytyy äitini kirjahyllystä. Ohjeen vieressä lukee "Alman resepti." Mummoni ei enää ole vastaamassa kysymyksiin ohjeen nimestä tai alkuperästä, eikä Almakaan. Alma taisi olla syntynyt jo hyvissä ajoin 1800-luvun puolella. Ohje on siis joka tapauksessa vanha. En ole missään törmännyt vastaavaan, edes google ei antanut mitään tätä edes etäisesti muistuttavaa tulosta. Sen verran kuitenkin tuli mieleeni, että ranskalainen clafoutis on vähän samanoloinen jälkkäri. Eli hedelmiä ja pannaritaikinan oloista taikinaa.

Mummoni ylöskirjoittama ohje ei ollut kovin tarkka, joten alla on minun versio siitä.



Norjalainen omenakakku

Täyte:
3-5 omenaa
2 rkl voita
1 dl sokeria
1 dl vettä

Taikina:
3 munaa
1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
2,5 dl maitoa, kermaa tai niiden sekoitusta

Tarjoiluun: kermamaitoa:o)

Kuori ja lohko omenat, poista siemenkodat. Laita omenat, voi, sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua muutama minuutti niin että omenalohkot hieman pehmenevät. Anna jäähtyä hetki ja kaada omenat voideltuun uunivuokaan. Anna kattilaan jäävän liemen kiehua hetki kasaan ja kaada seos omenoiden päälle. Sekoita munat, sokeri, vehnäjauhot ja neste. Kaada omenoiden päälle. Paista 150 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes paistos on hyytynyt (ja pinta saanut hieman väriä). Tarjoa haaleana kermamaidon kanssa.

Kommentit