Whoopies

Olen taas kerran ollut totaalisesti jälkijunassa, tällä kertaa whoopieiden kanssa. Kehtaan nippanappa tunnustaa, että ennen pääsiäistä en ollut edes maistanut (ainakaan kauhean kunnollisia) moisia. Onneksi ystäväperhe kyläili meillä viikonloppuna ja päivitti minua edes vähän ajantasalle. He toivat tullessaan aivan ihanan sieviä ja herkullisia whoopieita. Ne oli nopeasti selvitetty, joten ryhdyin leipomishommiin jo maanantaina. Pohjat olikin äkkiä tehty. Täytin leivokset vasta tänään, koska tuota vaahtokarkkilevitettä ei löytynyt lähikaupoista. Koristeeksi sudin candymeltsiä. Olisin halunnut suklaatakin tuohon päälle ja vaikka jotain hileitä, mutta olen ilmeisen menestyksekkäästi tyhjentänyt tuota kuiva-ainekaappia...

Huupieita (tai hupeleita, kuten pikkusisko näitä kutsui) maisteltiin siman kanssa. Ja jos on simaa, on kuulemma myös serpenttiiniä. Mikäs siinä, kyllähän nämä vappujuhliin passaavat ja kulkevat kätevästi piknikillekin.  Simaa maustoin tänä vuonna inkiväärillä, kerron siitä myöhemmin lisää.
























Whoopiet
(ohje Kinuskikissa)

Taikina:
120 g voita
2,5 dl ruokosokeria
2 muna
4 dl vehnäjauhoja
5 rkl kaakaojauhetta (taisin laittaa neljä)
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl kevytkermaa

Vaahtokarkkikreemi


125 g voita
2 dl tomusokeria
1 prk (213 g) vaahtokarkkilevitettä (Marshmallow Fluff)
2 tl vaniljasokeria

Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoja ja kevytkermaa. Laita taikina pursotuspussiin, jossa on iso, pyöreä tylla. Pursota leivinpaperin päälle noin 2 euron kolikon kokoisia nokareita. Jätä reilusti leviämisvaraa. Paista pohjia 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota paperista.

Valmista täyte. Notkista voi vatkaimella. Sekoita joukkoon tomusokeri, vaahtokarkkilevite ja vaniljasokeri. Pursota täytettä pohjalle ja paina toinen puolikas päälle. Koristele halutessasi sulatetulla suklaalla, candy meltseillä, pikeerillä tai vaikka nonparelleilla.

Kommentit