Grillikylki ja coleslaw

Sää ei ole suosinut grillaajia tänäänkään, mutta onneksi nämä herkut tuli valmistettua ja selvitettyä jo tuossa parisen viikkoa sitten. Grillikylki on kestosuosikki, jota teen ja syön kerran tai kaksi kesässä. Sitten pärjään pitkään ilman. Tai no välipalaksi haluan kyllä välillä grilliluita eli olisiko ne nyt niitä ribsejä... Coleslawta teen useammin, varsinkin kun nyt vihdoin sain kasaan oikein täsmälleen mieleistä. Satuin lukaisemaan googlen löydöksistä Olivia-lehden pätkää, jossa mainittiin, että tärkeintä on sokerin, suolan ja etikan tasapaino. Asia selvä. Lisää sokeria, suolaa ja etikkaa kehiin.

Olen vähän laiska grillaaja ja joidenkin mielestä tässä asiassa ihan vääräoppinut: keitän kyljenpalat ensin ja grillaan vasta kypsänä. Joku kärsivällinen tietysti grillaa vaikka koko possun yhdeltä istumalta, mutta en minä. Eikä mieheni, vaikka sinnikäs ja kovapäinen tyyppi onkin. Ja jos Hans Välimäkikin keittää possua muutenkin kuin lihasoppaa varten, voin kai myös minä keitellä ja jopa suositella sitä muille.

Kuvan barbequekastike on samaa kuin se, jota tein nyhtöpossun kanssa. Aivan todella hyvää. 
























Grillikylki

1,5-2 kg possun luullista kylkeä
vettä niin että lihat peittyvät
1 rkl suolaa
kokonaisia mustapippureita
2 sipulia
valkosipulia (laitoin puoli yksikyntistä)

Keitä possua 2-3 tuntia vedessä, joka on maustettu suolalla, pippurilla, sipulilla ja valkosipulilla. Voit halutessasi lisää keitinliemeen myös laakerinlehden, pari porkkanaa ja palan selleriä. Anna jäähtyä keitinliemessä. Leikkaa kylki luiden välistä paloiksi ja sivele palat barbequekastikkeella. Grillaa paloihin kaunis pinta.

Coleslaw

1/2 keskikokoista valkokaalia
1-2 porkkanaa
pari rkl majoneesia
pari rkl ranskankermaa
2 tl valkoista balsamicoa (lisää tarvittaessa)
2 tl sinappia
suolaa
sokeria

Suikaloi kaali ja porkkanat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita kastike kaalin ja porkkanan joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa mausteita. Anna maustua kylmässä parisen tuntia. 

Kommentit