Kesäpitsaa grillissä

Kaikki oikeat ruokabloggaajat grillasivat pitsaa jo ennen kuin minulla oli koko blogia saati grilliä. No nyt on ollut sekä grilli että blogi niin pitkään, että tajusin vihdoin tunkea pitsaa sinne grilliin. Hyvä, että tajusin: on meinaan todella hyvää. Ja helppoa. Grillausmallia katsoin jälleen kokeneemmilta eli Pastanjauhajilta. He eivät pettäneet tälläkään kertaa. Pohjasta tuli oikein rapsakka ja kiva, ja täytteestä tosi mehevä.

Pohjataikinan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen, samoin tomaattikastikkeen. Teen yleensä kaksinkertaisen annoksen kastiketta ja pakastan ylimääräiset. Seuraavalla kerralla pitsat valmistuvat aivan tuota pikaa. 



Grillipitsat

Pohja:
2 dl vettä
20 g hiivaa
1 rkl öljyä
ripaus suolaa
ripaus sokeria
reilu 5 dl vehnäjauhoja
 
Tomaattikastike:
1 prk säilöttyjä tomaatteja, tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
1 pieni sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
reilu loraus öljyä
suolaa
pippuria
yrttimausteita
1 rkl sokeria

Täytteeksi:
mozzarellaa
salamia
tuoretta tomaattia
basilikaa tai rucolaa

Valmista tomaattikastike ensin. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulisilput voissa tai öljyssä. Lisää säilötyt tomaatit. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Lisää mausteita mielen mukaan. Soseuta halutessasi sauvasekoittimella.

Valmista taikina tomaattikastikkeen kiehuessa. Sekoita hiiva haaleaan veteen, lisää muut aineet ja alusta notkeaksi taikinaksi. Kohota taikina vähintään kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kolmeen tai neljään osaan ja kauli tai taputtele litteäksi. Sipaise pohjille öljyä, mieluiten molemmin puolin. Voit pinota pohjat tarjottimelle niin, että pohjien välissä on leivinpaperia. Paperin avulla pohjat on helppo kipata grilliin.

Lisää pohjat grilliin (grilli keskilämmölle) muutama kerrallaan ja poista paperit heti. Anna pohjien kypsyä hieman toiselta puolelta, muutama minuutti riittää. Käännä pohjat ja lisää tomaattikastike, juusto ja haluamasi muut täytteet (basilika tai rucola vasta kypsän pitsan päälle). Anna kypsyä vielä muutamia minuutteja sillä samalla keskilämmöllä ja kansi suljettuna. Avogrilliin kannattaa jostain virpoa joku iso kansi tai vaikka pala foliota.

En tällä yhden kierroksen kokemuksella ala jakaa vinkkejä miten nämä herkut syntyvät erilaisissa grilleissä, mutta uskoisin homman sujuvan. Kannattaa ainakin kokeilla.





Kommentit