Lisää arkiruokia: broilerimureke

Broilerimureke ei ole ehkä maailman näteintä syötävää mutta värikkäillä kasviksilla ja salaatilla hommasta saa ihan kohtuullisen houkuttelevan näköisen annoksen. Mureke tai vaikkapa mureketaikinasta tehdyt pihvit ovat ihan kivaa vaihtelua alituisille broilerikastikkeille. Pihvin tai murekeviipaleen voi seuraavana päivänä lykätä vaikka lämpöisiin voileipiin. Hm. Pitääkin tehdä niitä pitkästä aikaa.

Ohje on Maku-lehden verkkosivuilta. Kastikkeeksi sekoitin kermaviiliä, currya, sinappia, suolaa, sokeria, etikkaa ja ruohosipulia. Kuvausvaiheessa unohdin soosin jääkaappiin...



Broilerimureke ja uunijuurekset

Mureke:
1,5 dl vettä
1 dl korppujauhoja
1 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynttä
500 g broilerin jauhelihaa
1 kpl munaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl yrttimaustetta (suolatonta)
1/4 tl mustapippuria

Juurekset:

2 kpl porkkanaa
1 kpl punajuurta
150 g lanttua
4 perunaa
2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
tuoretta timjamia

Sekoita vesi ja korppujauhot kulhossa. Kuori ja silppua sipulit. Yhdistä kaikki mureketaikinan ainekset keskenään ja sekoita tasaiseksi massaksi. Nosta jääkaappiin odottamaan paistoa.

Kuori porkkanat, punajuuri ja lanttu. Pese perunat hyvin. Leikkaa perunat ja punajuuret lohkoiksi, viipaloi porkkana ja kuutioi lanttu. Sekoita juurekset kulhossa ja kaada joukkoon öljy, suola, kuivattu rosmariini ja hienonnettu tuore timjami. Kaada kasvikset leivinpaperoidulle pellille. Muotoile kostutetuin käsin broilerimureketaikinasta soikea mureke ja asettele mureke pellille kasvisten viereen tai vuokaan kasvisten päälle. Paista mureketta ja juureksia 200 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.  

Kommentit