Lemon Ricotta Pancakes

Isänpäivä on hyvä päivä tavallista paremmalle aamiaiselle. Halusin tehdä pitkästä aikaa amerikkalaisia pannukakkuja eikä isänpäivän pääsuunnittelijoilla ollut mitään ehdotustani vastaan. Sain ohjeeksi nousta ylös tosi aikaisin, jotta ehtisin saada kaiken valmiiksi ennen onnittelulauluja isälle. Ensimmäinen laulaja oli menossa herättämään isää klo 6.15, mutta ehdin onneksi väliin. Isä sai nukkua vielä vähän lisää ja minä sain hieman peliaikaa keittiöpuuhiin.

Tein nämä sitruunaiset pannarit Maku-lehden ohjeella. Pikkusen haastetta tuotti lämpötilan säätäminen: käytin valurautaisia blinipannuja ja ne kuumuivat todella kuumiksi. Pannarit meinasivat palaa toiselta puolelta kokonaan ennen kuin olivat hyytyneet riittävästi kääntämistä varten. Levy oli lopulta kolmosella (asteikko 1-10) ja sitten homma alkoi sujua ilman käryä. Lopputulos oli erinomainen, ja sitruuna taittoi kivasti muuten aika muhkean täyteläistä elämystä.

Ihanaa isänpäivää kaikille isille!



Lemon Ricotta Pancakes
10 annosta

3 munaa
1 dl sokeria
2,5 dl maitoa
3 1/3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 (luomu)sitruunan kuori hienoksi raastettuna
1 rkl vaniljasokeria
250 g ricotta-tuorejuustoa

Paistamiseen
voita

Tarjoiluun
vaahterasiirapia
marjoja

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kuivassa ja puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Yhdistä voisulaan maito, keskenään sekoitetut vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola sekä keltuaiset, sitruunankuoret ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.

Kääntele taikinaan valkuais-sokerivaahto ja ricotta-juusto. Ricotta saa jäädä hieman kokkareiseksi. Paista pannareita voissa pannulla keskilämmöllä (tai vähän alemmalla), kunnes ne saavat kauniin väriin ja vaikuttavat kypsiltä, noin 2 minuuttia / puoli. Pidä lämpiminä folion alla. Tarjoa hedelmien tai marjojen ja vaahterasiirapin kanssa.

Kommentit