Phad Thai

Aika moni työkaveri, kaveri ja lukija taisi viettää vuodenvaihteen vapaapäiviä jossain lämpimässä. Minä fiilistelin kaukomaiden tunnelmia keittiössäni ja kokkasin Pad Thaita, Thaimaan kansallisruokaa. Piha ei muuttunut biitsiksi eikä bussi tuk-tukiksi, mutta muuten olin herkullisesta ruuasta innoissani.

Ohje on peräisin Maku-lehdestä, mutta autenttisuudesta en mene valalle. Lopputulos oli kuitenkin oikein herkullinen ja raaka-aineet saatavilla melkein mistä kaupasta vaan.



Phad Thai

Kastike:
n. 1/2 -1 dl kalakastiketta
1 dl kookospalmusokeria (tai fariinisokeria)
1/2 dl tamarinditahnaa
1 tl kuivattua chiliä

Lisäksi:
200 g riisinuudeleita
3 rkl öljyä paistamiseen
300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
2 munaa
2 rkl tofua (pieninä paloina)
2 dl mungpavun ituja
1/2 dl suolapähkinöitä
1/2 dl ruohosipulia tai kevätsipulia hienonnettuna

Päälle:
korianteria

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Ole varovainen kalakastikkeen määrän kanssa: jos olet mietojen makujen ystävä, käytä kalakastiketta 1/2 dl. Nosta nuudelit kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna tekeytyä noin 2 minuuttia. Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla. Lisää broilerit ja kuoritut, hienonnetut sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista sekoitellen, kunnes broilerit ovat kypsiä. Siirrä syrjään ja pyyhi pannu puhtaaksi.

Valuta ja huuhtele nuudelit. Kuumenna 2 rkl öljyä pannulla ja paista nuudeleita hetki. Lisää kastike ja pyöräytä sekaisin, kunnes kastike on lähes imeytynyt nuudeleihin. Siirrä nuudelit pannun reunoille. Riko munat kulhoon ja sekoita rakenne rikki. Lisää paloiteltu tofu. Kumoa seos pannun keskelle. Anna munan hetki hyytyä ennen kuin sekoitat sen nuudelin joukkoon. Jatka paistamista hetki. Lisää joukkoon broileri-sipuliseos, idut, hienonnetut pähkinät ja ruohosipuli. Anna Pad Thain kuumentua kauttaaltaan. Ripottele Pad Thain päälle juuri ennen tarjoamista ruohosipulia tai kevätsipulia sekä halutessasi korianteria.

Kommentit