Kampasimpukoita, salviavoita ja pekonia

Ystävänpäivää voi juhlistaa muutenkin kuin makeilla herkuilla, vaikka lehdistä ja blogeista voisi toisin päätellä. Kampasimpukoista syntyy helposti tosi tyylikäs ruoka, jolla takuulla tekee vaikutuksen. Onnistuu muuten vähän vähemmäkin kokeneelta kokilta.

Ohjeen mukainen pieni annos sopii kahdelle alkuruoaksi. Toinen vaihtoehto on valmistaa kaksinkertainen annos ja tarjota se hyvän pastan kanssa pääruuaksi.

Hyvää ja herkullista ystävänpäivää!



Kampasimpukoita, salviavoita ja pekonia
(Ohje HBL)

70 g pekonikuutioita
50 g voita
sitruuna
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta salviaa
1/2 dl valkoviiniä

Paista pekoni rapeaksi kuumalla pannulla. Anna valustua talouspaperin päällä ja kaada ylimääräinen rasva pois. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Purista sitruunasta mehu. Ruskista voita paistinpannulla kunnes se saa hieman väriä ja tuoksuu pähkinäiseltä. Lisää sitruunan kuori ja mehu voin joukkoon.

Kuivaa kampasimpukat talouspaperilla. Paista simpukoita öljytilkassa tai voissa kuumalla pannulla noin minuutti per puoli. Kaada päälle sitruunalla maustettu voi, silputtua salviaa ja loraus valkoviiniä. Anna kiehua 2-3 minuuttia. Asettele simpukat tarjoiluvadille tai lautasille, lusikoi päälle pannulta voita ja ripottele lopuksi pinnalle pekonikuutiot.

Kommentit