Kukkakaalicouscous

Hyvä ruoka, parempi mieli. Ilahdutin kuumassa ruuhkabussissa reilun tunnin istunutta itseäni kukkakaaliherkulla, joka oli aivan vailla vertaansa. Meillä tehdään tätä huomenna uudestaan. Ja viikonloppuna. Ensi viikolla otan tätä töihin evääksi. Juhannuksena kokkaan kukkakaalia anoppilassa.

Kukkakaali on muutenkin yksi lemppareistani: teen aika usein kukkakaalimuusia (keitetty kukkakaali sauvasekoittimella soseeksi, ripaus suolaa ja reilu nokare voita perään) tai kukkakaaligratiinia. Nyt teki mieli jotain raikkaampaa ja muistin ohjeen, jonka keväällä luin lempipuutarhakirjastani

Kukkakaalin lisäksi suosittelen tätä upeaa kirjaa kaikille kotipuutarhureille ja sellaisiksi haluaville. Keittiöpuutarha on selkeä ja perusteellinen käsikirja, joka ei missään kohdin sorru hifistelyyn tai turhaan rönsyilyyn.



Kukkakaalicouscous(ohje: Keittiöpuutarha - Siemestä lautaselle, Readme.fi)


1 kukkakaali
1/2 rkl voita
1/2 sipulia hienonnettuna (laitoin kaksi pientä kesäsipulia)
300 g tomaatteja (noin neljä keskikokoista tomaattia)
1,5 dl hienonnettua basilikaa
1,5 dl hienonnettua sileälehtistä persiljaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1/2 dl sitruunamehua
1 rkl raastettua luomusitruunan kuorta
(lisäsin myös ripauksen sokeria, koska tomaatit eivät olleet ihan parhaimmillaan)

Pilko pesty kukkakaali ja surauta se pieneksi rouheeksi monitoimikoneessa. Sulata voi isolla pannulla ja kuullota sipulia muutama minuutti keskilämmöllä. Älä ruskista. Lisää pieniksi kuutioiksi leikatut tomaatit ja hauduta niitä viisi minuuttia. Sammuta levy, lisää kukkakaalit, yrtit, suola ja pippuri (ja sokeri) sekä sitruunan mehu ja kuoriraaste. Sekoita kaikki huolellisesti keskenään ja anna tekeytyä hetki kannen alla. 

Kommentit

  1. Tämän reseptin nappaan kyllä talteen. On herkullisen kuuloista ja varmasti myös makuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi ihanaa, ja erittäin koukuttavaa. Teen huomenna uudestaan.

      Poista

Lähetä kommentti