Ihana vadelmapiirakka

Heti alkuun pahoittelu tylsästä kuvasta. En voi tehdä ihan lähiaikoina enempää, joten ei tule uutta kuvattavaa ihan lähiaikoina. Ei johdu vadelmien puutteesta, vaan täällä on pula lähinnä itsekurista. Olen elellyt kesän muurinpohjaletuilla ja marjapiirakoilla. No on siellä joukossa joku kyljyskin ollut. Niin ja kilotolkulla kukkakaalia. Mutta ajattelin nyt ryhdistäytyä, ainakin pariksi päiväksi.

Vadelmasato on ilmeisesti paikoitellen ollut hyvin runsas, joten nyt olen raaskinut käyttää vattuja oikein leipomiseenkin. Muuten jemmaan niitä tuolla pakastimessa.

Mielessäni oli marjaisa, ohutpohjainen piiras, jossa olisi häivähdys mantelia ja jota herkuttelisin kermavaahdon kanssa. Sopivaa ohjetta ei löytynyt ihan heti, joten sävelsin itse. Se on aina vähän hasardia, mutta tää meni kyllä toisella yrityksellä suurin piirtein maaliin. Lopputulos oli oikein kiva ja marjaisa. Paitsi että kauniiksi lopuksi menin ripottelemaan tomusokeria piirakan päälle. Huono idea.




Vadelmapiirakka
(28 cm vuokaan)


Pohja:
150 g voita (tai margariinia)
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
n. 3 rkl kylmää vettä

Täyte:
1 paketti mantelimassaa
1 l vadelmia
1 dl vadelmahilloa
0,5-1 dl hillosokeria
2 rkl perunajauhoja

Nypi voi, jauhot ja sokeri sekaisin (tai hurauta monitoimikoneen leikkuuterällä muruiksi). Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levähtää jääkaapissa noin puolituntia. Kauli taikina pyöreäksi, hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi ja nosta voidellun, korppujauhotetun vuoan pohjalle. Pistele haarukalla ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen sekoittamista. Kauli mantelimassasta pyöreä kiekko, joka on saman kokoinen kuin vuoan pohja. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen sekoittamista.

Sekoita vadelmat ja vadelmahillo varovasti keskenään. Sekoita perunajauhot osaan sokerista ja kippaa seos vadelmien sekaan. Maista ja lisää tarvittaessa vähän sokeria. Levitä täyte mantelimassan päälle. Paista piirakkaan 200 asteisen uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä. Keitä hyvää kahvia. Tarjoa vadelmapiirakka kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Kommentit