Kauranekut

Törmäsin pari viikkoa sitten Polkkapossun blogissa kauranekkuihin, joita polkkiksen poika Eemeli oli leiponut. Lukaisin jutun ja ryhdyin heti leipomaan. Eemeli kirjoitti, että Polkkapossutar oli syönyt näitä pienenä ja että ne olivat jotain karkin ja keksin väliltä. Hän kirjoitti myös, että ohjeen alkuperästä ei ollut tietoa. 

Muistin heti, että minäkin söin lapsena jotain kauralastun tapaisia juttuja, jotka olivat kuitenkin paljon tavallisia kauralastuja parempia. Ja vinoon leikattuja. Muistanpa myös etsineeni ohjetta aikuisiällä äidin leivontaohjeiden joukosta, huonolla menestyksellä. Mutta nyt -  oi että, nyt olin ehkä juuri sen ohjeen äärellä.



Ja toden totta. Lopputulos oli juuri sellainen kuin muistin: siirappinen, sitkeä, vähän rapea ja tosi tosi herkullinen. Apuleipurit olivat myös varsin mielissään lopputuloksesta. Ohje on tosi helppo ja sopii myös lasten leivottavaksi. Aikuisen apua tarvitaan kuitenkin paiston vahtimisessa (sokeri palaa nopeasti) ja levyn leikkaamisessa vinoneliöiksi. Minä käytin levyn pari kertaa uunissa, koska sokeri ei karamellisoitunut ensi yrityksellä ihan tarpeeksi.

Kauranekut

125 g voita sulatettuna (tai margariinia)
½ dl siirappia
1 ½ dl sokeria
6 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vanilliinisokeria

Sekoita voisula, siirappi ja sokeri. Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauhot, ruokasooda ja vanilliinisokeri. Yhdistä. Levitä seos uunipellille leivinpaperille suorakaiteeksi noin 30 x 35 cm. Paista uunissa 175 asteessa noin 12 minuuttia, vähän vähemmänkin voi riittää, seuraile. Leikkaa vinoneliöiksi tasalaitaisella veitsellä varovasti painellen. Anna jäähtyä ja murra paloiksi.

Polkkapossulla on hyvä kuva siitä miten levy on leikattu, kannattaa käydä kurkkaamassa.

Kommentit